Juhannusseikkailu 2018 - Marivaaralta Vongoivalle 

Oli jälleen aika huiputtaa "koira-parka" uuden tunturin päälle ja lähteä juhannusseikkailulle kairaan. Lähdimme torstaina töiden jälkeen ajamaan Marivaaraan. Soratie on ihan ok ajaa Lokalta, mutta Marivaarantie on sitten toinen juttu. Hiljaa köröttelimme eteenpäin, paikalliset kyllä hurahtelivat meistä ohitse. Moni myös oli ajanut Marivaaran parkkipaikalle asti, mutta itse katsoin sen olevan auto rukalleni liian raju tie. Kivet ovat varmasti kolisseet autojen alla. Jätimme siis suosiolla auton Marivaaran ylämäkeen ja kävelimme loppumatkan. 

Joskus kyllä ärsyttää, kun karttoihin merkitään isolla esim. kansallispuiston rajat, eikä siten näe mitä maastossa on. Täten meille tuli yllätyksenä, että heti alkuun (parkkipaikalta, info-kyltin luota) oli kahlattava "joen" yli. Koira pystyi taiteilemaan itsensä toiselle puolelle puunrunkoa pitkin, me otimme suosiolla kengät pois jalasta. 

Suon jälkeen käännyimme oikealle kulkemaan karttaan merkittyä polkua pitkin. Polku on selkeä, mönkkäriura. MUTTA reitti on märkä. TODELLA soinen. Aikamoiset kiroilut kävi mielessä. Kenties ei oikein oltu vielä vaellusmoodissa, mutta oli hidasta kulkea suolla ja kiertää kosteikkoja. Puolen yön aikoihin saavuimme Irtonais Auhtille, jossa kulkee pieni puro. Sen lähellä on  hyvä telttapaikka ja jäimme siihen yöksi. Aamulla olikin ihana kömpiä ulos teltasta ja nauttia auringosta. Reitti jatkui vielä kostean puoleisena kunnes parani Auhtijoenselällä. Juomavettä sai vasta Jaurujoelta, joten kuivin suin saimme kulkea. Jaurujoen yli pääsee vanhaa siltaa pitkin. Aika heiveröiseltä se vaikutti, askelma oli jo mennyt rikki, joten yksitellen kuljimme siltaa pitkin. 

Sillan jälkeen näkee Mauri-myrskyn tuhoja.

Onnekkaana saavuimme Tahvontuvalle ennen sateen alkua, joten juhannusaatto meni perinteisissä ilmoissa. Tietenkin kävimme juhannussaunassa (todella hyvät löylyt) ja seurasimme mökin ikkunasta koskikaran pesimäpuuhia. Aamulla sitten huomasimme, että pari poikasta oli lentänyt pesästä pois ja ne opettelivat elämän taitoja mökin edustalla kulkevalla joella. 

Tahvontupa oli hyvässä kunnossa. 

Aamu valkeni pilvisenä, ja sateen uhka oli koko ajan läsnä. Polkua seuraten kuljimme Jaurujokea myötäillen Vongoivanjoelle, jota vuorostamme lähdimme seuraamaan sade seuranamme. Emme löytäneet polkua (jos sellaista edes on), joten kävelimme eteenpäin siten että näimme joen koko ajan vasemmalla puolella. Sade tiheni ja mieli painui sitä myöten. Eipä tullut paljoa nautittua maisemista. Lyhyen tauon pidimme kuusien alla nyhjöttäen, ennen kuin käännyimme ylös tunturiin puroa seuraten. Sade taukosi tunturikoivikossa ja saatoimme ottaa sadevarusteet pois yltämme. Täältä suunnasta nousu oli loivaa ja pian saimme nauttia taas maisemista. 

Kuusikurun alkua.

Nälkäisinä ja uupuneina kuljimme kivikkoista kurunrinnettä leiripaikalle. Oppaassa oli kerrottu, että tunturilampi on suojainen paikka leiriytyä (Kuusikurun latvassa). Paikka oli kyllä kaunis, mutta "pusikkoinen" ja siellä oli paljon - sanotaanko niin, että hirvet viihtyvät siellä erittäin hyvin. Löysimme kyllä parille teltalle hyvät paikat ja saimme leirin (kuva alla) pystyyn kuivassa kelissä ja vihdoinkin ruokaa. Yöllä sitten myrskysi kunnolla, joten toivoimme vain telttojen kestävän koetuksen.

Aamulla jatkoimme matkaa Vongoivan huipulle, josta laskimme alas Vongoivanräystäälle. 

Vongoivalta näki mm. Korvatunturille. 

Vongoivanräystäs on käymisen arvoinen paikka. 

Vongoivanräystäältä lähdimme kulkemaan Tyyrojan itäpuolta pitkin takaisin Tahvontuvalle. Tyyrojan vierellä kulkee selkeä polku, joka alkoi jo aiemmin kuin karttaan oli merkitty. Reitti oli myös kaunis kävellä. Tyyroja on myös helppo ylittää. Tahvontuvalla yövyimme teltassa. Takaisin Marivaaraan emme halunneet kulkea samaa märkää reittiä pitkin, joten päätimme kulkea seuraten poroaitaa Kuopskuusikon toista laitaa pitkin. Valinta olikin hyvä. Reitti saattaa olla pidempi, mutta parempi kulkuinen. Poroaidan vieritse kulkee mönkkäriura, jota on helppo seurata. Mutta tälläkin reitillä on suota (kuva alla), muttei niin pahoja. Ja täällä tuli fiilis, että sitä kulkee nyt kyllä niin erämaassa. En olisi lainkaan yllättynyt vaikka karhu olisi kävellyt vastaan. Marivaarasta lähteville suosittelenkin juuri tätä puolta kuljettavaksi. 

Kuopskuusikon poroaidan polkua oli hyvä seurata. 

Kahdeksan tuntia meillä kesti kävellä Tahvontuvalta autolle (pidimme kunnon lounastauon). Muitakin oli liikekannalla; onhan tämä yksi nopeimmista reiteistä tunturialuille, muttei minusta mikään mukavin. Jälleen oli mukava palata kotiin uusin kokemuksin ja opein. Kaiken puolin hienarvoinen reissu. 

Huipulla tulee, taas - Kumputunturi

Kauden 2018 ensimmäinen reissu. Lämpö saavutti Lapin ja antoi lumelle kyytiä. Näytti aluksi siltä, että tänäkin keväänä lunta riittäisi kesäkuulle asti, mutta mutta...Sehän yllätti posetiivisesti. Oli siis pakko lähteä yöreissulle. Karttaa katsellessani katseeni osui Kumputunturille - Paikkaan, jossa kesällä riittää retkeilijöitä, joten tämä vuoden aika tuntui otolliselta ajalta käydä siellä. Huomasin, että monet ovat kulkeneet tunturille ylös merkittyä reittiä pitkin Tepsan kylän kautta, mutta meikä halusi nousta Jeesiöjärven puolelta. Katsos, se näytti kuivemmalta reitiltä, näin tulvan aikaan.

Lähdin siis rinkan kanssa nousemaan tunturiin Kumputunturin metsäautotien päätepisteestä. Tie oli hyvässä kunnossa, ja perillä oli rutkasti tilaa pysäköinnille. Vaikka reittiä ei ole merkitty, sitä on helppo seurata. Onhan se miltei suoraa kodalle asti. Polku oli helppo kulkuinen, tosin paikoin sulamisvedet olivat putsanneet polun kivikkoiseksi. Iso miinus on ettei ole juomavettä saatavilla, ei oikeastaan koko matkalla.

Toinen iso miinus on, että rakennukset ovat huonokuntoisia. Varsinkin päivätupa Kumputunturin huipulla. Se oli aivan homeessa ja sotkuinen. Ei voisi ajatellakaan siellä retkiruokia syövänsä. Myös viereinen näköalamaja oli epäsiivossa kunnossa, mutta siellä sai olla tuulelta suojassa. Sillä tuulta riitti. Polttopuita näytti olevan hyvin täällä että kodalla.

Huipulta näki lähiympäristön tuntureille, mutta ne olivat kyllä kaukana, joten hyviä maisemakuvia oli turha kuvitella saavansa. Mutta ne kivikot! Aivan mahtavia, aivan ihanan värisiä. Ja ihmis*** olivat heittäneet koloihin vaikka mitä ***. Kannattaa olla varovainen, sillä siellä oli rikkoutunutta lasia.

Laitoin itselleni iltaruuan majassa (viereinen kuva) ja lähdin kulkemaan moottorikelkkareittiä rinnettä alaspäin kunnes saavuin puurajalle. Sieltä löysin sopivan paikan teltalle tunturinäkymällä.

Tuuli ujelsi ja heilutti telttaa, mutta kyllä sitä unenpäästä kiinni saatiin. Aamulla palasin autolle samaa reittiä pitkin. Olin harkinnut tekeväni rengasreitin, mutta akku simahti, joten en lähtenyt pelkän kehnon kartan kanssa tuntemattomalle polulle (joka vielä loppuu kesken). Mutta jos joku miettii samaista reittiä, niin suosittelen kulkemaan sen päinvastaiseen suuntaan kuin minä. Ensin kannattaa kävellä metsäautotietäpitkin sille Sadinselänojan läheiselle polulle ja käydä Palkaskurussa, sitten nousta tunturiin. Kivempi nousu ja paremmat maisemat laskeutuessa.