Paistunturin erämaa-alueella - Roavveoaiville

Kerran kesälomalla oli vielä mahdollisuus lähteä kauemmaksi parin yön reissulle, suuntasin kulkuni Utsjoelle ja Paistunturin erämaahan. Katsoin, että Utsjoen retkeilyreitti oli sopivan mittainen 25 km tai 35 km riippuen minne autonsa jätti ja ajattelin kulkea rennosti lyhyitä päivämatkoja. Monihan näyttää tuon reitin kävelevän ympäri päivässä, mutta minä olin lomalla ja halusin ottaa rennosti.

Päätin lähteä Mantojärven parkkipaikalta kohti Kuoppilasjärveä. Märässä maastossa, lahkeet mudassa, nousin -ei onneksi niin jyrkkää- ylämäkeä kahluupaikalle. Netissä luki, että "voi korkean veden aikana vaelluskengän varren suusta solahtaa vettä kenkään", niin koski kuohusi niin että vettä oli polviini asti. Koirani oli kauhuissaan, ei suostunut menemään yli. Katsoin, etten yksin ollessani ota riskiä ja kanna koiraa niin voimakkaassa virrassa. Käännyin siis takasin ja muutin suunnitelmia. Ajoin autoni poltetulle luontotuvalle ja lähdin siitä nousemaan ylös.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, alku oli koivikkoista ja vehmasta. Vihreää yllin kyllin ja ötököitä. Tässä vaiheessa päivä oli pitkällä ja ylösmeno tuntui loputtomalta, muttei hassummalta. Ylhäältä näki hyvin Tenojoen laakson. Pieneksi ongelmaksi muodostui juoman puute. Matkan varrella ei oikein tuntunut olevan kunnolla juomavettä - pieniä lätäköitä, seisovaa vettä - ei juoksevaa. Kävelin viitisen kilometriä ja päätin pystyttää leirin Loazzejavrin rannalle, jonka päästä löytyi kuvassa oleva lähde (kaksikin kappaletta). 

 

Seuraavana päivänä auringon paisteen minut herättäessä, lähdin kävelemään Roavveoaiville - reitin korkeimmalle kohdalle. Kulkeminen oli leppoisaa, kun maasto oli hieman vaihtelevaista alas- ja ylöspäin menoa, muttei liiaksi. Tällä reitillä riitti paremmin juomapaikkoja ja ylitykset olivat helppoja. Tosin koirani otti asian varman päälle, kuten kuvasta näkyy :)

Roavveoaiville nouseminen oli vaivatonta ja sieltä näkyi juuri ja juuri pilvien raosta Norjan lumisille tuntureille. 

 

 

Huipulta palasin samaa tietä takaisin leiriini pienen järven rannalle - nauttimaan auringosta, päiväunista ja lähiympäristöstä samoilusta. Mäkäräiset kyllä laittoivat jalkoihin vauhtia, ettei liiaksi tullut veltostuttua.