Nuorttia pitkin rajavyöhykkeelle 

Tämän vuoden loma alkoi kolmen yön vaelluksella Savukosken Nuorttissa, joka on UKK:n puiston kaakkoiskulmaa. Vaellus oli Rovaniemen retkeilijöiden järjestämä. Tarkoituksena oli kulkea Nuorttin retkeilyreitti, joka on 40 km pitkä ja rengasreitti. Pitkään meitä puhututti se, että kuinka korkealla vedenpinta on. Nuorttijoki on kertaalleen kahlattava yli Haukijärvenojan kohdalla joko heti vaelluksen alkuun tai aivan sen loppuun. Luontokeskuksen väki oli sitä mieltä, että vesi on liian korkealla, samaa sanoi eräs paikallinenkin. Olimme siis varautuneet kulkemaan edes takaisin pelkästään joen eteläpuolta. 

En ollut koskaan aiemmin käynyt Savukoskella, jotenkin se on vain niin syrjässä. Sieltä matkaa Nuorttiin oli vielä noin 90 km, vaikka tie on hiekkatietä; se oli hyvässä ajokunnossa. Voiko sen korvemmassa enää olla? Ennen vaellukselle lähtöä kannattaa pysähtyä Tulppion tiskoon ottamaan viimeiset oluet tai kahvit. 

Haukijärvenojan parkkipaikalla croksit vaihtuivat vaelluskenkiin ja lähdimme seuraamaan oranssin täplin merkkittyä reittiä. Pysähdyimme kahlaamolle ja Rovaniemen retkeilijöiden puheenjohtaja riisui housut jalasta ja suoritti testauksen: Sankarillisesti hän ylitti kahlaamon edestakaisin, jotta näimme kuinka korkealla vesi on (mukana oli aika monta lyhyttä naishenkilöä). Totesimme ylityksen mahdolliseksi pienessä virtauksessa, mutta persaus kyllä kastuisi lyhyimmillä. Paikalla on kahluuvaijeri, josta saa tukea, mutta minun silmiin se näytti aika heiveröiseltä systeemiltä. 

Nuorttin vierttä kulkee kalastajien tekemiä polkuja, retkeilyreitti kulkee vain paikoin joen varrella.

Ensimmäisenä kävelypäivänä kuljimme kuutisen kilometriä yöksi Hirvashaudalle, jossa on autio- ja varaustupa. Se näytti olevan myös monen kalastajan leiripaikka (tänne on vain 2,5 km kävely parkkipaikalta, joten tänne jaksaa vielä kantaa kaikenlaista). Sain teltan pystyyn ja tavarat sinne sisälle juuri ennen sateen alkua, joka meni piakkoin ohitse. Illan istuimme nuotiolla ja ihmettelimme ötököiden määrää. Yksi vaeltijista loukkasi itseään ja oli järkevintä ettei hän enää kantaisi rinkkaa. Päätimme jatkaa matkaa rajavyöhykkeelle ja sitten palaisimme takaisin samaa reittiä. Kaksi meistä jäisi Hirvashaudalle.

Osasimme odottaa rankkaa kävelytaivalta, vaikkei kilometrejä niin tuhottomasti tulisi. Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa erämaametsässä; pari kertaa laskeudutaan joelle ja sitten noustaan jyrkästi takaisin ylöspäin. 

Matkanvarrella on lyhyitä jyrkkiä nousuja, jotka laittavat reidet koville. 

Löytyy myös porrashelvetti, vaikka se helpottaakin liikkumista jyrkimmillä kohdilla. 

Parhaiten mieleen reitiltä jäi vanhat, komeat männyt, jotka oli tarkoitus kaataa ennen ensimmäistä maailmansotaa ja kuljettaa pois Nuorttijokea pitkin. Euroopan tapahtumat pelastivat nämä puut; ne saivat kylkeensä vain leimat. Toiseksi, reitillä oli pari hienoa näköalapaikkaa:

Maisema Pikkusaukkosuvannonvaaran näköalatasanteelta. 

Kuten seuraavasta valokuvasta näkyy, niin sää oli suosiollinen. Tosin lämmintä oli hieman liikaakin kun joutui kantamaan rinkkaa. Hiki valui pelkästä auringon paisteesta. Juomista reitiltä sai ihan mukavasti, varsinkin matkan alkutaipaleelta. Loppu matkaa varten kannattaa ottaa mukaan vettä ja vedenottopaikat ohitettiin nopeasti hyttysten infaasion takia ja ne sitten seurasikin meitä siitä eteenpäin välillä liftaten rinkan kyydissä.

Nuortti muuttuu idempänä kanjonimaiseksi. Paikka: Pikkusaukkosuvanto.

Joissakin kelopuissa oli jännä salmiakkikuvio. 

Viimeiset kilometrit olivat pitkää, loivaa laskua. Eipä se paljoa lohduttanut kun tiesi, että seuraavana aamuna se samainen rinne pitäisi kiivetä takaisin ylös. Valtakunnan rajan läheisyydestä kertoi ensimmäisenä mönkijöiden tekemä kaksi kaistainen polku, jota pitkin rajavartijat kulkevat. 

Matkan viime metreillä puusto muuttui hakatun näköiseksi. 

Saihon autiotupa on rinteen alapuolella jonkusen matkaa Nuorttijoesta. Se on vanha 30-luvun rajamiesten kämppä, joka on siirretty kymmenisen vuotta sitten nykyiselle paikalleen. Sisällä on kaksi makuulaveria ja pöytä, tietysti myös kaasulevyt keittelyä varten. Rajavyöhyke kulkee aivan vierestä. Laitoimme teltat pystyyn ja söimme iltaruuan ennenkuin lähdimme tutkimaan seutua. Kävimme joen toisella puolella poromiesten kämpillä ja ihmettelimme rajavyöhykettä.

Täällä myös tapasimme mönkijöllä kulkevan rajamiehen, joka kyseli perinteiset kysymykset; ketä ollaan nähty, onko ollut kalastajia? Itse kuulemma aikoi olla pari päivää kalastamassa. Ilta istuttiin nuotiolla, jokunen kävi joessa uimassa; onhan se hienoa heittää talviturkki pois täällä korvessa.

Iltanuotiolla Saihon kämpän pihassa. 

 Takaisin kävelimme vaihtelevassa kelissä. Onnea silti oli mukana, kun sade alkoi kun olimme saaneet lounaan syödyksi ja ukkoskuuron vietimme halkovajassa. Ukkosen jyrinä oli aikamoinen kun ääni kulki kanjonissa ja mäen jyrkissä rinteissä.

Lounaspaikan maisema Alimmaisella hirvashaudalla ennen sateen alkua. 

Loppu matkan kävelimme pienessä vesisateessa. Kerran oli pakko vetää sadetakki päälle, mutta pian sitä huomasi olevansa märkä joka tapauksessa joko vedestä tai hiestä. Eikä enää ollut väliä kastuiko vaatteet, kun seuraavana päivänä oli viimeinen, lyhyt kävelymatka. Takaisin kävelimme tunnin nopeammin. Tältä tuntuu aina vaelluksen päättymisen jälkeen: