Pohjoistuulessa Käyrästunturille - päiväreissukohde

Sattui sitten täysin päinvastainen ilma kuin viime viikonloppuna; pohjoistuuli, pilvistä ja +7C. Eipä houkuttanut lähteä yöreissulle, joten tsekkasin kartasta kohteen ja paikaksi valikoitui Käyrästunturi - Rovaniemen ainoa tunturi. Korkeutta sillä on vain 347 m, ja puita kasvaa ylhäälläkin, joten tunturi-määritelmä on siinä ja siinä pitääkö paikkansa. Huikeat on näköalat joka tapauksessa ja oiva päiväretkikohde Rovaniemeltä.

Paikan löytää ajamalla Tiaisen kylään, josta on käännös Niesin tielle, jota ajetaan about 4 kilometriä, Sitten käännös hiekkatielle nimeltä Lapintie. Just ennen asuinpihaa tulee käännös oikealle metsätielle. Siitä alkaa viitoitus Käyrästunturille. Metsätie on ajokuntoinen ja mönkijällä ja pyörällä pääsee helposti ylös asti. Autolle matkan esteenä on lukittu puomi, sen ympäri kyllä pääsee autollakin, mutta nyt se näytti kulkukelvottomalta. Ajoaika Rovaniemeltä on hieman alle tunti.

Useimmat kulkijat jättävät auton puomille, minä jätin auton aikaisemmin tienposkeen; olihan tänne tultu ulkoiluttamaan sekä koiraa että vaelluskenkiä. Puomilta on matkaa huipulle 4,5 kilometriä kun kulkee metsätietä pitkin. Puolessa välin kyllästyin kävelemään hiekalla ja käännyin kohti tunturin jyrkkää nousua. Ajattelin nousta loivasti ylöspäin, mutta kyllä sitä sitten huomasi nousevansa pystysuoraankin; rinne on yllättävän jyrkkä. Siinä tuli ajateltua hikipäissään kaikenlaista. Olisihan sitä vihdoin voinut pestä ne lattiat...

Kuva: Käyrästunturin rinne on jyrkkä ja sinne on kaatunut paljon puita.

Kun rinteen on noussut ylös, joutui hieman miettimään missä se laki on. Olin ajatellut, että huipun masto näkyisi hyvin, mutta eipä se korkeiden puiden takaa näkynyt. Ensimmäistä kertaa päätin katsoa karttaa. Metsä muuttui kallioiseksi ja yhä vain harva puisemmaksi. Maisemia ei nähnyt kuin vasta ylhäällä, kallioisella alueella.

            

Käyrästunturilta näkyi hyvin Luostolle ja Pyhätunturille. Niissä näkymissä olikin mukavaa pitää taukoa, ottaa punainen muki esille ja juoda teekupponen.

Kuva: Punaisen mukin aika.

En suunnannut kulkuani suoraan entiselle palovartijan majalle, sillä joku pöristeli siellä mönkijällä. Jäin kulkemaan pohjoistuulen riepottelemana tunturin pohjoisrinteelle ja join toisen kupin teetä. Maiseman hiljetessä suuntasin askeleeni kohti tupaa. Sen takana, notkelmassa, on pieni lampi, jos jollakulla on tarpeellista saada vettä. Juomavesi on tälle reitille kannettava.


Kuva: Majan takainen pieni soinen lampi.

Päivätupa on pieni; siellä on kamiina, pöytä ja sen puolin penkit. Toisella penkillä mahtuu yksi henkilö nukkumaan. Tupaan oli tuotu uusi paistinpannu ja kynttilöitä. Oiva kohde lettukesteille!



Takaisin kuljin sitten metsätietä. Tältä puolen nousu/lasku on helpompi ja tie näytti olevan hyvässä kunnossa koko matkan ajan. Loppu matka tuntui loputtomalta taivallukselta yksitoikkoista reittiä pitkin. Sitä joutui koiraakin innostamaan heittämällä käpyjä ja palloa, ettei se vain yrittänyt saada tumppuja pois käsistä.